Istuin kohtauspaikalla ison tammen alla odottamassa sinua. Odotin, odotin, odotin. Sinua ei näkynyt, ei. Oikeastaan en edes yllättynyt, vaan lopulta nousin ylös ja avoin pienen luukun tammen kyljestä. Sielä oli pieni arkku täynnä postia Sinulle. Sinne laitoin taas uuden kirjeen ja suljin luukun varovasti. Puu nielaisi salaisuuteni, olihan se ystäväni. Ystäväni vuosien takaa. Kerroin taas samat tarinat siitä että kun Sinä tulisit pitäisi puun luovuttaa salaisuutensa Sinulle ja taas kerran kuten vuosien ajan puu lupasi. Lupasi, vaikka et ollut tähänkään asti käynyt ja luultavasti et kävisikään ikinä.

Katselin hetken kaukaisuuteen ja palasin takaisin omaan elämääni.