Puhelin soi, poliisista soitettiin. Kaikki olivat kuolleet, kaikki joista olin koskaan välittänyt ja myös kaikki ne jotka koskaan olivat välittäneet minusta. Annoin vain poliisin puhua puhumistaan. Puhelun loputtua istuin vain paikallani ja tuijotin tyhjyyteen loppumattomalta tuntuvan ajan. Istuin vain ja katselin kuinka ympärilläni olevan seinät rapistuivat rapistumistaan. Lopulta seinät murenivatkin ympäriltäni ja istuinkin keskellä tyhjyyttä sänkyni laidalla.

--

Olin bussionnettomuudessa. Ruumiita ja kehojen eri osia vain lenteli ympärilläni, mutta minulle ei sattunut mitään. Itseasiassa vain pelasin jotain kännykkäpeliä ja minulla oli hauskaa. Vähän kyllä häiritsi se kaikkialle roiskunut veri. Taisinkin jossain vaiheessa ärähtää, että "lopettakaa jo se häiritseminen ja kuolkaa siististi ja hiljaa!" Eipä se ympärillä olevat oikein tuntuneet tottelevan, vaikka kuinka käskin monta kertaa olemaan häiritsemättä. Ruumiita ja verta näytti vain riittävän, mutta lopulta oppisin olemaan välittämättä ja sainkin muistaakseni ennätyspisteet siinä pelaamassani pelissä. En tosin  millään muista mikä peli se oli..

--

Tiskasin kotona. Yht'äkkiä tiskeistä hyppäsi pieni sammakko pyytäen suutelemaan itseään. Ensin en välittänyt moisesta ja koitinkin olla huomaamatta koko sammakkoa. Siinä se tiskipöydällä hillui kerjäten suudelmaa. Lopulta ärsyynnyin ja nappasinkin sammakkoa niskasta ja tiputin sen jaloissani odottavalle kissapartioille. Hetken kuului rääkynää, mutta sitten koittikin ihana rauha. Pikku pedot tekivät tehtävänsä..

--

Eräs ystävä tuli sänkyni laidalle kertomaan kuinka varmasti voittaa lotossa. Pitää kuulemma seisoa päällään ja antaa hamsterin ruksata saman aikaisesti ne lottonumerot siihen kuponkiin. Hamstereilla kun on kuulemma yliluonnollisia voimia mitä tulee lottoon. Päällä pitää seisoa siksi, että se huvittaa hamsteria ja tekee näin sen suosiollisemmaksi auttamaan lottoamisessa.

--

Oli synttärini. Täytin viisikymmentä. Asuin Kiinassa kahden kiinalaisen miehen kanssa. Tosin toinen ei oikeasti ollut kiinalainen, vaan eräs ystäväni, mutta hän esitti kiinalaista jostain syystä. Oli äärimmäisen häiritsevää kun hän yritti kokoajan uskotella tosissaan minullekin olevansa oikeasti kiinalainen, vaikka minä tiesin asian olevan toisin. Puhumattakaan tietenkin siitä, että sen nyt näki tosi selvästi muutenkin. Ystäväni piirteet ja pituus kun ei ihan hirveästi anna ymmärtää kiinalaisista sukujuurista.. Jostain syystä muuten kaikki kiinalaiset söivät kokoajan ja nimenomaan vain omenahilloa ja nuudeleita.

--

Keräsin jollain pelolla kukkia kunnes joku mies tuli huutamaan, että kukkien poimiminen on  moraalisesti väärin. Huomasinkin samalla, että itseasiassa ne poimimani kukat vuotavatkin verta. Sitä verta oli jokapaikassa, vaatteillanikin. Meninkin heti kotiin peseytymään, mutta ei se veri mihinkään lähtenyt. Minua hävetti, että olin ollut niin itsekäs. Lopulta menin pyytämään kukilta (varmaankin siis niitä jälkeen jääneiltä) anteeksi ja oloni helpottuikin heti sen tehtyäni.

--

Olin kummitus ja asuin erään ystäväni vaatekaapissa. Minusta oli erikoisen hauskaa sekoittaa ystäväni sukkalaatikkoa ja hukata ystäväni lempivaateita tai ihan vain sulloa ne sinne kaapin perälle löytämisen hankaloittamiseksi. Ystävälleni en koskaan ilmoittanut itsestäni mitään. Kerran hajoitin jonkun sinikeltaisen kahvikupinkin ihan vain siksi koska voisin sen tehdä.

(Ei kyllä tosiaan paljoa tullut levättyä viime yönä..)