Olin lapsuuteni kodissa lempipaikassani, joka sijaitsi vanhan omakotitalomme vintillä. Ensin vain loikoilin sielä kuten joskus aikanaan oikeastikin puhtaiden rullilla olevien räsymattojen päällä mietiskellen kaikkea mitä nyt pienet tytöt tuppaavat mietiskelemään. Lopulta kuitenkin mielenkiintoni jostakin syystä kiinnittyi pieneen vinttikopperon ikkunaan. Samassa kuitenkin paikalle eksyi pieni hiiri, joka varoitti katsomasta ikkunaa tarkemmin. Tietenkin kuitenkin menin varoituksesta huolimatta uteliasuuttani ikkunaa lähemmäs katsomaan jajaja.. Jokin minut säikäytti pahasti, niin pahasti, että heräsin omaan kauhun huutooni.

--

Olin jälleen pieni tyttö ja eksynyt suureen viidakkoon. Pelkästään ruoho oli niin korkeaa, että ulottui mielestäni ainakin aurinkoon asti. Minua pelotti, mutta koska en uskaltanut jäädä siihen seisomaankaan, niin päättäväisesti kuljin eteenpäin kunnes pääsin suuren tammen juurelle. Pääätin kiivetä kyseiseen puuhun, jotta näkisin edes vähän ympärilleni. En kuitenkaan päässyt kuin aikeesta tekoihin kun jo puu itse päätti kertoa ettei hyväksy itseään pitkin kiipeilyä, ei vaikka kiipeilijä olisikin vain kaltaiseni pieni olento. Minua alkoi itkettää, josta kyseinen puu tuntui hermostuvan niin paljon, että huitaisi minua oksallaan. Oksan mäiskäisyyn sitten heräsinkin (oikeasti kissa hyppäsi suoraan rintakehäni päälle).