Olin normaalisti kaupungilla, kunnes joku tuntematon nappasi minua kädestä ja käski juoksemaan.Tämä tuntematon juoksi vieressäni ja kannusti juoksemaan kovemmin ja kovemmin, että ehtisimme junaan. Lopulta kun oli selvää, ettemme ehtisi millään kyseiseen junaan hän sanoi: "voidaanhan me lentääkin!" ja nappasi minua kädestä.

Seuraavassa hetkessä kuulin kuinka rautatieasemalla ihmiset alkoivat huutaa. Meni hetki ennen kuin tajusin, että tämä vieressäni ollut tuntematon oli jotenkin kadottanut päällään olleen violetin kaavun ja levittänyt isot mustat siipensä ja samassa olimmekin ilmassa. Kiersimme ensin asemalta ulos suhteellisen matalalla, mutta sitten nousimme aina vain korkeammalle ja korkeammalle. Lensimme ja lensimme. Ensin maisemien katsominen sieltä ylhäältä oli mielenkiintoista, mutta sitten taisin nukahtaa.

Kun heräsin tunsin olevani jossakin hyvin pehmessä ja kirkkaassa, kirkkaus sattui silmiini suljettujen silmäluomienkin alta.. Minua pelotti, en ymmärtänyt kuka se tuntematon oli ja mihin ihmeeseen olimme menneet. En ymmärtänyt sitäkään miksi olin mukaan lähtenyt, enkä edes saanut mieleeni mitenkään tämän tuntemattoman kasvonpiirteitä tai muitakaan tuntomerkkejä. Vain isot kiiltelevän mustat siivet kangastelivat mielessäni ja varmuus siitä, ettei tämä ollut hyvä juttu..

~Tähän heräsin~