lauantai, 3. huhtikuu 2010

Sinä jälleen

Istuin kohtauspaikalla ison tammen alla odottamassa sinua. Odotin, odotin, odotin. Sinua ei näkynyt, ei. Oikeastaan en edes yllättynyt, vaan lopulta nousin ylös ja avoin pienen luukun tammen kyljestä. Sielä oli pieni arkku täynnä postia Sinulle. Sinne laitoin taas uuden kirjeen ja suljin luukun varovasti. Puu nielaisi salaisuuteni, olihan se ystäväni. Ystäväni vuosien takaa. Kerroin taas samat tarinat siitä että kun Sinä tulisit pitäisi puun luovuttaa salaisuutensa Sinulle ja taas kerran kuten vuosien ajan puu lupasi. Lupasi, vaikka et ollut tähänkään asti käynyt ja luultavasti et kävisikään ikinä.

Katselin hetken kaukaisuuteen ja palasin takaisin omaan elämääni.

sunnuntai, 22. huhtikuu 2007

Turvassa, viimeinkin

Kaukana jossakin olin. Paikka oli pilkkopimeä. En tunnistanut olinpaikkaani, vaikka ympärilläni siinä synkässä pimeydessä olikin paljon tuttuja ääniä ja hajuja. En kuitenkaan, vaikka kuinka mietin kyennyt lopullisesti tunnistamaan mitään, saati ketään aivan varmaksi. En kuitenkaan jaksanut välittää, vaan toivoin voivani aina lojua sielä lohduttavassa lämpimässä pimeydessä kuunnellen äänten sorinaa. Olin onnellinen pitkästä aikaa ja herättyäni kaipasin vain sinne takaisin.

lauantai, 21. huhtikuu 2007

Muistitauluna

Olin pieni muistitaulu erään tuttavani jääkaapin ovessa. Sellainen tussilla kirjoiteltava, siis. Jostain syystä tuttavani ei käyttänyt muistitauluaan ollenkaan ja minua se harmitti melkoisesti. Kerran sitten irrotin itseni siitä ovesta ja tipuin suoraan alapuolella olevaan roskapussiin. Samassa roskapussiin tartuttiin ja minut kuljetettiin roskien seassa ulos ja siitä edelleen pihalla olevaan suuren suureen roska-astiaan. "Viuh"" vain ja olin sielä muiden roskien seassa ja roska-astian kansi pamahti kiinni vieden valon.

Hetken päästä kun juuri uskoin tottuneeni pimeyteen joku avasi kannen aivan ammolleen tutkaillen samalla roska-astian sisältöä käsillään kaivaen. Yht'äkkiä tunsin että minuun tarrattiin ja samassa silmäni sokaistuvan kaikesta siitä auringonvalon määrästä, joka minua sielä ulkosalla roskiksen ulkopuolella odotti! Mikä valkeus! Löytäjä tuntui olevan kovin otettu löydöstään ja vei minut iloisesti itsekseen pulisten (vai oliskohan hän puhunut puhelimeen?) mukanaan.

Perillä minut lätkäistiin taas uuden jääkaapin oveen, sinne kaikkien iloisen kirjavien jääkaappimagneettien ja muut siinä ovessa lojuvan rihkaman sekaan. Minuun myös kirjoitettiin jotakin ja piirrettiin punaisella tussilla suuren suuri sydän! Voi, että viimein tunsinkin itseni tarpeelliseksi. Varsinkin sitten kun ensimmäisen viestin vastaanottaja pyyhki minut puhtaaksi ja kirjoitti itsekin minuun viestin ilmeisesti löytäjälleni! Voi! Viimeinkin olin tarpeellinen, enkä vain jokin joka lojui nurkissa ihan ilman tarkoitusta. Eihän se ole jääkaappimuistion arvoista elämää! ;)

maanantai, 22. tammikuu 2007

Kaksi päätöntä tarinaa

Olin lapsuuteni kodissa lempipaikassani, joka sijaitsi vanhan omakotitalomme vintillä. Ensin vain loikoilin sielä kuten joskus aikanaan oikeastikin puhtaiden rullilla olevien räsymattojen päällä mietiskellen kaikkea mitä nyt pienet tytöt tuppaavat mietiskelemään. Lopulta kuitenkin mielenkiintoni jostakin syystä kiinnittyi pieneen vinttikopperon ikkunaan. Samassa kuitenkin paikalle eksyi pieni hiiri, joka varoitti katsomasta ikkunaa tarkemmin. Tietenkin kuitenkin menin varoituksesta huolimatta uteliasuuttani ikkunaa lähemmäs katsomaan jajaja.. Jokin minut säikäytti pahasti, niin pahasti, että heräsin omaan kauhun huutooni.

--

Olin jälleen pieni tyttö ja eksynyt suureen viidakkoon. Pelkästään ruoho oli niin korkeaa, että ulottui mielestäni ainakin aurinkoon asti. Minua pelotti, mutta koska en uskaltanut jäädä siihen seisomaankaan, niin päättäväisesti kuljin eteenpäin kunnes pääsin suuren tammen juurelle. Pääätin kiivetä kyseiseen puuhun, jotta näkisin edes vähän ympärilleni. En kuitenkaan päässyt kuin aikeesta tekoihin kun jo puu itse päätti kertoa ettei hyväksy itseään pitkin kiipeilyä, ei vaikka kiipeilijä olisikin vain kaltaiseni pieni olento. Minua alkoi itkettää, josta kyseinen puu tuntui hermostuvan niin paljon, että huitaisi minua oksallaan. Oksan mäiskäisyyn sitten heräsinkin (oikeasti kissa hyppäsi suoraan rintakehäni päälle).

lauantai, 11. marraskuu 2006

Kotiin paluu

Olin suuressa metsässä. En tiedä miten sinne olin joutunut saati koskaan tietääkseni nähnyt koko paikkaa, mutta silti tunsin olevani Kotona. Siinä suuressa loputtomalta tuntuvassa metsässä oli hyvin paljon erilaisia todella suuria puita. Nämä puut tuntuivat jollain kummalla tavalla vanhoilta rakkailta ystäviltä ja itseasiassa puuskittaisen tuulen saannoksena (tai näin ainakin oletin) tuntui kuin nämä puut olisivat puhuneet minulle omaa ikiaikaista kieltään. Kieltä, jota minun olisi pitänyt ymmärtää, mutta jonka olin jostain syystä unohtanut.

Kävelin pitkin paksun erittäin tumman vihreän sammaleen peittämää maata kompastellen paksuimpiin puun juuriin mitä olin koskaan nähnyt. Oikeastaan olin aivan varma, että kerran vahingossa potkaistessani tälläistä 4-5 kertaa käsivarteni paksuista juurta oli ainakin kuulevinani jostain kuuluneen parahduksen ja heti siihen perään lukemattomien äänien paheksuvan huokauksen. Olin kuitenkin varma siitä, että olin kuullut väärin ja jatkoin asiaa sen kummemmin miettimättä ainakin näennäisen päämäärätöntä matkaani.

Lopulta tulin perille. Päätepiste näytti olevan suuren suuri siniharmaa kallio jonka pinnassa näkyi ison luolan suu. Luolan suulla oli osittain jo maatunut ovi. Kun lopulta pääsin oven luo näin puisessa hyvin vanhassa ovessa kaiverrettuna oman nimeni. Olin hämmästynyt, mutta lopulta istuessani siinä luolan suun edessä olevalla karkeatekoiselle vanhalla istuimella minun oli myönnettävä itselleni, että tämä oli Minun Kotini. Todisteitani olivat nimi lahoavassa vanhassa puisessa ovessa ja erittäin vahva tunne sisälläni siitä, että tämä oli Oma Kotini, Oman Ikiaikaisen Sieluni Koti. Tullessani viimein tähän päätökseen olin hyvin onnellinen - olinhan tullut kotiin ja tiesin, ettei minun koskaan enää tarvitsisi lähteä pois. Ei koskaan enää sillä täällä viettäisin oman ikuisuuteni aivan loppuun asti onnellisena ja tyytyväisenä omaan paikkaani maailmassa.

Unien äärellä

Sinä jälleen

Turvassa, viimeinkin

Muistitauluna

Kaksi päätöntä tarinaa

Kotiin paluu

Sivupohja

Blogi-arkisto

Henkilötiedot

Tagipilvi